Kadoksissa oleva motivaatio

Harrastukset on jääneet viime aikoina hyvin vähiin olosuhteiden pakosta. Ensi viikolla pääsen varmaan jatkamaan niiden parissa. Ehkä pieni tauko tekee hyvää kun motivaatio kasvaa siinä samalla ja tulee pieni kaipuu takaisin niihin piireihin. En ole muutenkaan tehnyt viime päivinä muuta kuin roikkunut koneella koko päivän. Koiratkin on jääneet aika pienelle huomiolle ja siitä on vähän huono omatunto. Pitäisi reipastua ja lähteä niiden kanssa useammin vaikka lenkille. Nyt kun ei ole enää kovia pakkasiakaan, niin ei voi käyttää sitä tekosyynä. Vanhempi koirista kun palelee aika herkästi, niin ei silläkään ollut haluja pakkasten aikaan juuri lenkkeillä. Lenkkeily tekisi varmasti itsellekin hyvää, mutta siihen ryhtyminen on vain jotenkin nyt hirveän vaikeaa. Oikeastaan kaikkeen ryhtyminen on tällä hetkellä hyvin vaikeaa. Tunnistan olevani nyt enemmän masentunut kuin vähään aikaan. Jopa silloin kun olin fyysisesti hyvin heikossa kunnossa, oli mielialani kuitenkin usein kohtuullisen hyvä. Silti jos saisin valita, niin ottaisin tämän hetkisen tilanteen mielummin kuin palaisin siihen aikaan. Nyt minulla on kuitenkin kyky tehdä asioita. Silloin en kyennyt tekemään juuri mitään, vaikka kuinka olisin halunnut.

Nyt pitäisi varmaan toimia toisin kuin tunne edellyttää - vaatia itseltä vähän enemmän ja tehdä asioita siitä huolimatta, ettei oikein huvittaisi. Pitäisi lopettaa tämä netissä roikkuminen ja asettaa itselle taas tavoitteita joiden saavuttamisesta voisi olla ylpeä. Sellaisia asioita joiden tekemisen jälkeen voi tuntea itsensä päteväksi. Toisaalta en tiedä onko nälkäni vain kasvanut syödessä. Vaadinko itseltäni liikaa ja olenko unohtanut kaiken sen, mistä kuitenkin suoriudun joka päivä? Ei aina tarvitsekaan jaksaa, eikä aina tarvitse suoriutua jostain kunnialla läpi. Joskus saakin vain olla ja kerätä voimia. Saa pelkästään löhöillä ja tappaa aikaa parhaaksi näkemällään tavalla. Minun kohdallani tämä iisisti ottaminen vain usein tahtoo jäädä päälle. Olen oikeastikin laiska ihminen. En aina, mutta hyvin usein. Toisaalta olen myöskin hyvin väsynyt ihminen. Kuinka paljon saisinkin aikaan ja saankin aikaan silloin kun pursuan energiaa. Sitä vain tapahtuu kovin kovin harvoin. Siksi nyt pitäisikin toimia vastoin omia tuntemuksiaan. Tunnustaa ettei yhtään huvita, mutta tehdä siitä huolimatta. Pystyn siihen kyllä - tällä kunnolla pystyn. Parasta olisikin nyt tehdä asioita, ennen kuin fyysinen kunto taas romahtaa. Silloin en oikeasti pysty juuri mihinkään.

Tietysti toivon, ettei kuntoni enää koskaan romahtaisi. Että pysyisin aina vähintään tällä tasolla ja ehkä pääsisin vielä jopa korkeammalle jaksamisen tasolle. Kuitenkin näiden kohta kolmen vuoden aikana, kun olen fyysisesti oireillut, olen oppinut, että aina se uusi romahdus on jossain vaiheessa tullut. En kuitenkaan aio manata sitä romahdusta uudelleen päälle. En aio murehtia asiaa. Jos uusi romahdus tulee, niin huolehdin siitä sitten kun sen aika tulee. Tällä hetkellä olisi vain mukava jos itsestä oikeasti tuntuisi siltä, että olisi sitä energiaa, eikä siltä että asioiden tekeminen on jonkinlaista pakkopullaa. Jostain pitäisi kaivaa sitä puuttuvaa motivaatiota. Tai oikeastaan ei. Pystyn suoriutumaan asioista ilman sitä motivaatiotakin kun vain päätän niihin ryhtyä. Tänään pitää (en sano pitäisi) vielä pestä pyykkiä ja käydä suihkussa. Päätän suoriutua noista asioista tänään, vaikka hyvin tiedän, ettei niitä ole pakko tehdä kuin vasta huomenna. Minä kuitenkin päätän, pystyn ja päätän että noista asioista on suoriuduttava tänään. Sitten voin olla itsestäni edes vähäsen ylpeä ja ehkä se kohentaa mielialaanikin. Näin minä teen.

*Edit: Jee! Onnistuin :)! Laitoin pyykit tosin vasta koneeseen ilman että laitoin sen pyörimään kun on jo niin myöhä, mutta ainakin se on valmiina huomista varten.