Negatiiviset tunteet

Tänään oli jälleen ryhmäterapia ja puhuttiin lisää tuosta tuomitsevuudesta, koska se oli kotiläksynä. Minulle kävi tuon tuomitsevuuden kanssa niin, että aloin (kuten jo ryhmässä olin maininnut) tuomitsemaan omaa tuomitsevuuttani. Minun on vaikeaa ajatella, että minulla olisi oikeus tuomita muita ja silti teen sitä aika usein. Toisaalta kun ryhmässä minua pyydettiin tuomaan esiin tuomitsevat ajatukseni, niin sen jälkeen sanottiin, ettei sanomani ollut yhtään tuomitsevaa. Hämmennyin tästä kovin. Ehkä minuun onkin juurtunut ajatus, ettei minulla ole oikeutta mihinkään negatiivisiin tunteisiin muita kohtaan. Silti niitä tulee - useinkin. Juttelin sitten myöhemmin tuosta terpan kanssa ja hän sanoi, että kaikilla ihmisillä tulee negatiivia tunteita välillä ja että ne kuuluvat ihmisluontoon. Ne pitää vaan oppia hyväksymään. Hän ehkä vihjaili että minulla tulee pelko omia tunteitani kohtaan, vaikka hän kyllä sanoi vain että joillekin tulee, mutta tunnistan sitä puolta itsessänikin.

Yleensä aina kun ajattelen jostakusta negatiivisesti tai tuomitsevasti ja huomaan tämän, niin alan samalla miettimään, mitä kaikkea tyhmää tai tuomittavaa olen itse tehnyt elämäni aikana vaikkapa suutuspäissäni ja sitten mietin, ettei minulla ole ollenkaan varaa tuomita muita. Olisi ehkä kiva voida joskus antaa itsellekin anteeksi omat typeryydet ja vihanpurkaukset, mutta se on todella vaikeaa. Ehkä siksi minua usein alkaakin ahdistaa negatiiviset tunteet itsessä tai muissa. No, muissa varmaan lähinnä koska olen niin herkkä ja lapsuuden kokemusten takia, mutta itsessä oman epätäydellisen menneisyyteni vuoksi. Koen, että minun tulisi olla täydellinen niissä asioissa, joiden suhteen tuomitsen muita. Ei minulla ole varaa tuomita jos olen itsekin ollut epätäydellinen edes joskus kyseisessä asiassa. Kuitenkin jos porukassa keskustellaan muiden ärsyttävyydestä, niin lähden helposti siihen mukaan. Silloin se onkin helppoa, kun muutkin ovat samaa mieltä. Silloinhan se on selkeästi oikeutettua tuntea niin, jos muutkin niin tuntevat.

No, en läheskään aina ole niin tunnevammainen, että ahdistuisin kaikista negatiivisista tunteistani. Joskus niin kuitenkin käy. Negatiiviset tunteet pulppuavat välillä väkisinkin esiin. Saatan esimerkiksi tulla hyvinkin vihaiseksi jostain asiasta, mutta kun saan sitä tunnetta jotenkin purettua esim. puhumalla, niin silloin se yleensä laantuu. Viha on hyvin voimia kuluttava tunne. Ei sitä jaksa pitkään ylläpitää. Silti tulen välillä hyvinkin vanhoista asioista vihaiseksi, vaikka silloin kun jokin toinen asia niitä sivuaa. Esimerkiksi tämä uusi ryhmäläinen ja hänen kohtelunsa herätti minussa vanhat kaunat ryhmänvetäjiä kohtaan siitä, miten he kohtelivat minua silloin kun voin ryhmässä todella pahoin fyysisesti. Se kohtelu ei ollut mukavaa ja poikkesi kovasti siitä, miten tätä uutta ryhmäläistä kohdellaan. Varmaankin toivon, että minuakin olisi huomioitu (paapottu) samalla tavoin silloin ja sisälläni herää kateus. Nyt voisin kateuden sijasta kuitenkin ajatella, että ryhmänvetäjät ovat ottaneet palautteestani vaarin ja kohtelevat siksi uutta tulijaa eri tavalla.

En mielestäni ole usein kateellinen muille ihmisille tai ainakaan en tunnista sitä erityisen hyvin. Eräällä toisella päiviksen tyypillä on paljon erilaisia hienoja tavaroita ja hän usein niitä esitteleekin. Olen tästä hieman kateellinen, mutta toisaalta itse käytän rahani mielummin matkusteluun ja kisaamiseen ja saan niistä itselleni tyydytystä. Tulin kyllä tänään kateelliseksi myös siitä, että toisessa terapiaryhmässä on niin vähän kävijöitä meidän ryhmään verrattuna, mutta tähänkin on kuulema tulossa muutos. Siirryn itsekin tuohon toiseen ryhmään sitten jos pääsen sisään opiskelupaikkaani.

Tuli ryhmässä vähän puhuttua myös tuosta koulutuskokeilusta ja siitä, että pitäisi siinäkin hyödyntää omaa terapeuttia niiden strategioiden luomiseen, joiden avulla selviäisin siitä parhaalla mahdollisella tavalla. En päässyt tähän asti vielä puhelussani terapeutin kanssa, vaikka puhelu kestikin varmaan tunnin (hupsista!). Ehkä puhumme siitä sitten keskiviikon tapaamisessa. Kiva kun terppa palasi lomalta. Häntä voin jotenkin paremmalla omalla tunnolla vaivata asioideni ja ahdistusteni kanssa kuin varaterppaa, josta myös kovasti pidän.

Kotitehtävien lisäksi ryhmässä oli puhetta muistakin tietoisuustaidoista kuin tuomitsevuudesta. Puhuttiin siitä, kuinka ne jakautuvat 'mitä'- ja 'miten'-taitoihin. 'Mitä'-taitoja ovat havainnointi, kuvailu ja tietoinen osallistuminen ja 'miten'-taitoja ovat puolestaan tehokkuus (tehokkaasti), asia kerrallaan ja tuomitsemattomuus (tuomitsematta). Toivottavasti muistin nuo nyt oikein. 'Mitä'-taidot kuvaavat sitä, mitä tarvitaan, jotta jokin asia rekisteröityy. 'Miten'-taidot puolestaan kuvaavat sitä, miten joku asia pitää tehdä, jotta siitä selviää parhaalla mahdollisella tavalla. (Jos siis olen ymmärtänyt oikein.) Olin meinaan ehkä hivenen hajamielinen kun noita käytiin läpi, kun mietin niin paljon sitä tuomitsemattomuutta. En siis kokoaikaa osallistunut tietoisesti.

Kotitehtäväksi sain tällä kertaa (liittyen siihen koulutuskokeiluun) ottaa asiat yksi kerrallaan ja päivä kerrallaan. Lisäksi pitää pysyä päivän struktuurissa eli toisin sanoen hoitaa iltapuuhat ajoissa (koirien ruokkiminen, lenkitys ja lääkkeiden otto), jotta pääsen ajoissa nukkumaan. Pitää meinaan herätä joskus klo 6 noina aamuina kun sinne kouluun menen. Ja se on siis ensi viikolla (iik!). Lisäksi pitää katsoa ne tarvittavat strategiat kuntoon terpan kanssa. Siinäpä ihan tarpeeksi läksyjä. Tuon koulutuskokeilun vuoksi minulla jää ensi viikolla ryhmäterapia (ja varmaan myös yksilöterapia) väliin, nyyh.