Google analytics

Nuoren naisen epätoivoinen yritys kasata ajatuksiaan kokonaisuudeksi päänsisäisestä suosta. Kirjoitetut sanat kertovat selvempää tarinaa, kuin takelteleva puhe. Ne jäävät elämään vielä äänen jo kadottua. Tervetuloa hulluuden rajamaille.

8. huhtikuuta 2010

Sorrow

Täällä ollaan, mutta kirjoitusintoa ei ole pahemmin ollut. Kiitos yhteydenotoistanne. Monta ikävää asiaa on tapahtunut lyhyen ajan sisällä ja olen aika pohjalla. Avustaja kävi aamulla ja huolestui kun minä vaan itkin ja itkin. Hän sai minut kuitenkin lähtemään päivikseen ja soitti sitten hoitajalle, joka sitten soitti minulle takaisin. Päiviksessä itkin, hoitajalle itkin ja nytkin itkettää. Kohtasin suuren pettymyksen – en saa haluamaani koiranpentua kesällä, vaikka olin sitä kovasti toivonut. En erittele sen tarkemmin. Suurin osa ihmisistä ottaisi tämän olkia kohauttaen, mutta minut se musertaa. Tiesin, ettei se ole varmaa, mutta olin pennun tuloon kuitenkin varautunut. Ja kuten sanoin, muitakin asioita on tapahtunut. Nyt en tiedä enää, mitä haluan vai haluanko mitään. Olen itsetuhoinen. Menen ehkä jossain vaiheessa päivystykseen, ainakin minua siihen suuntaan kovasti kehoiteltiin avustajan ja hoitajan tahoilta. En osaa kuvitella, että siitä olisi apua olooni, mutta en ainakaan pääsisi vahingoittamaan itseäni enempää. Olen tällä hetkellä äidin luona ja se ahdistaa. Haluaisin omalle kämpille, mutta siellä en ole turvassa itseltäni. Täällä taas en oikein voi olla oma itseni tai ainakaan se ei tunnu hyvältä ja olen ärtyisä. Ei hyvä juttu silloin kun äitikin on väsynyt. Siinä lyhyt päivitys. En tiedä yhtään, milloin seuraavaksi kirjoitan tänne. Voikaa te muut minua paremmin.