Uusi lehti vanhassa kirjassa

Tässä se sitten on - ensimmäinen blogiviestini. Olen jo pitkään harkinnut blogin perustamista, mutta sen piti kyllä käsitellä ihan eri aihetta kuin hulluuttani. Olen kuitenkin miettinyt, että voisin saada ajatuksiini hieman selkoa, jos kirjoittaisin ne ylös. Lisäksi ajatukseni tuntuvat vaihtelevan niin usein, että unohdan ne jo siihen mennessä kun niihin pitäisi palata. Ehkä tämä auttaa palauttamaan muistini silloin kun se on tarpeen - kuten esimerkiksi psykiatrian poliklinikalla.

Kyllä, olen siellä ainakin toistaiseksi asiakkaana. Olen ollut "hoidossa" jo yli puolitoista vuotta. Sitä ennen sairastin ihan yksikseni ja itsekseni masennusta kunnes rahat vain loppuivat ja oli pakko tehdä jotain. En voinut enää liidellä tutkan alla yliopistolla tekemättä oikeasti yhtään mitään opintojen eteen.

Sairastan siis masennusta ja lisäksi minulla on dg:nä piirteitä epävakaasta persoonallisuudesta. Yhdessä psykiatrin lausunnossa luki lisäksi hauskasti minun olevan "massiivisen ahdistunut". Minun on usein vaikea hyväksyä tuota lausuntoa, enkä tiedä, onko psykiatrikin muuttanut jo näkemystään. Myönnän olevani ahdistunut ja ahdistukseni oireilee usein fyysisesti mm. vapinana, mutta en myönnä olevani massiivisen ahdistunut. Minulla on ajoittain isojakin ongelmia itsetuhoisuuden kanssa ja suurimmat tuhot saan aikaiseksi saksien avulla. Olen siis tavallaan viiltelijä, mutta olen aina vierastanut sitä termiä itsestäni puhuttaessa, koska en tee sitä kivun takia, vaan veren. Usein tarkoituksena on myös järkyttää itseäni ja siirtää ajatukset varsinaisista ongelmista tähän itsetuotettuun ongelmaan. Yksi motiivi on myöskin aiheuttaa itselleni huono olo fyysisesti, jotta olisi helpompaa hyväksyä oma vajavuus arkiaskareiden ja muiden hommien hoidossa. Tämä itsetuhoisuus on kyllä varsin uusi puoli minussa, vasta noin vuoden vanha. Jotain yksittäisiä kokeiluja oli jo aikaisemmin, mutta ei mitään pysyvää kaavaa.

Olen 24-vuotias ja asun yksikseni koirieni kanssa. Ilman niitä en varmastikaan olisi selvinnyt tähän saakka. Olen hyvin herkkä persoona ja myöskin estynyt. Yritän epätoivoisesti luovia läpi elämästä tekemättä virheitä ja usein jälkikäteen huomaan epäonnistuneeni tässä joko tietämättäni tai sitten kivuliaan tietoisena munauksistani. Toisaalta pidän hyvin paljon sosiaalisista tilanteista, mutta toisaalta pelkään olevani muille vain rasite. Pakollisesti puhuteltava, mutta jota he oikeasti inhoavat ja ovat yököttyneitä kun tulevat lähelle.

Jos minun pitäisikin kehittää itsestäni joku vertauskuva, niin sanoisin olevani kuin taulu, joka on ihan ok:n näköinen kaukaa, kiinnostavakin kenties, mutta kun katsoja tulee lähemmäs, hän huomaa, että minut on tehty paskasta, liasta, mädästä ja verestä. Katsoja järkyttyy ja kavahtaa ällöttyneenä, katuen koskaan tulleensa lähemmäs. Tämän vuoksi olen pystyttäny tauluni eteen aidan, jotta katsojat pysyisivät oman etunsa nimissä tarpeeksi kaukana minusta. Jotkut harvat ovat saaneet ylittää tuon aidan ja luulen, että he ovat jo tottuneet karmivaan totuuteen minusta, mutta jos he jostain syystä lähtevät kauemmas, on minun vaikeaa päästää heitäkään uudestaan lähelle.

Jos kukaan kundi osoittaa kiinnostusta minua kohtaan, niin se todella herättää itseinhoni jo ennen kuin mitään ehtii edes tapahtua. He tulevat kutsumatta aidan yli, he lähestyvät kovaa vauhtia, eivätkä ole valmiita kohtaamaan minua. Olen tästä varma. Se saa minut vihaamaan itseäni jo valmiiksi, varmuuden vuoksi. He tulevat vain kauhistumaan ällöttävyyteni paljastuttua ja perääntyvät vauhdilla. Minut hylätään. Sitähän minä pelkään. Kuten isäni teki. Tai toinen vaihtoehto on, että he esittävät vain ystävällistä päästäkseen näkemään minut lähempää, jotta voivat vielä paremmin ilkkua minua kavereilleen. Kuten koulussa aikanaan tehtiin.

Näettekö nyt kuinka rikki minä olen? Ja vaikka tiedän tämän kaiken, en pysty muuttamaan sitä. Se vain on, ikuisesti. Minun totuuteni. Taulua ei voi puhdistaa, se on tehty liasta ja muusta. Jos sitä yrittää puhdistaa, se hajoaa ja katoaa kokonaan. Voi yrittää maalata sen päälle, mutta maali kuivuu ja varisee pois ja silloinkin kun pinta vielä näyttää hyvältä, mikään ei peitä mädäntyneen hajua.

En lupaa, että muut tekstini tulevat olemaan yhtä syvällisiä. Enkä lupaa päivittää usein. Olkoon tämä esittelyni olemattomalle yleisölleni. Nice to meet you :).