Tip the scales

Kävin polilla tapaamassa hoitajaa. Olin myöhässä kun perhanan bussia ei tullut ja seuraava johon nousin sanoi kysyttäessä menevänsä sinne suuntaan, mutta menikin loppujen lopuksi päinvastaiseen suuntaan, vieden minut kauemmaksi kuin mistä lähdin liikkeelle, ennen kuin pääsin siitä poistumaan. Argh! Olisi tehnyt mieli huutaa kuljettajalle, mutta en sitten viitsinyt. Kirosin vain itsekseni kuten yleensä. Seuraavalla kerralla taidan suosiolla vain kävellä.

Puhuin hoitajalle aika paljon syömisestä ja painon noususta ja kuinka se ahdistaa. Hän odotetusti kysyi kumpi painaa enemmän, hyvinvointi vai paino. Sanoin, että paino on minulle tärkeä asia, mutta jos en kestä oloani ilman lääkitystä, niin pakko kai sitä on sietää. Hän sanoi, että usein kun mieli tasapainottuu, niin syöminenkin normalisoituu. Siihen en usko - en tämän lääkkeen kohdalla (enkä usko sen kykyyn tasapainottaa mieltänikään). Sillä on ihan yleisesti tunnustettu sivuvaikutus, että se lisää painoa ja olen kuullut saman monelta henkilökohtaisesti. Yritän silti kovasti estää tämän vaikutuksen jatkossa. Sanoin, että toivoisin voivani olla syömättä mitään. Hänen mielestään voin syödä kasviksia ja hedelmiä ihan niin paljon kuin jaksan. En usko siihen. On niissäkin kaloreita. Silti, nälkä ajaa syömään jotain, joten syödään sitten ainakin niitä. Hän kysyi syönkö porkkanoita, joten kävin nyt kaupasta ostamassa pussillisen. Vedän varmaan kaikki kerralla. Pupu vai possu? Sanoisin jälkimmäinen.

Puhuin myös lääkkeen muista vaikutuksista. Sanoin, että haluaisin joko vaihtaa lääkkeen, tai ottaa toisen rinnalle. Hän lupasi kysyä psykiltä, ottaisiko tämä kantaa lääkitykseen. Samalla minulle selvisi, että psykini on vaihtunut. Tosi kiva (not)! Ja milloinkohan siitä aiottiin minulle kertoa? Hoitajakin sanoi minulle psykin uuden nimen ohimennen, ihan kuin olisin jo tietänyt asiasta. Syksyllä sanottiin monta, monta kertaa, että lääkäri pysyy samana. Hah! Hoitaja lupasi kuitenkin kysyä, josko saisin jatkaa entiselläni. Ihan ihmeellistä säätöä koko touhu. Juuri niin tyypillistä avohoidolle - ei mitään pysyvyyttä, mistään et voi olla varma ja mistään sanomisista ei pidetä kiinni. Ihan tulee mieleen kun kesällä sanottiin, että pistetään lähete ravitsemusterapeutille ja sen jälkeen koko asiasta ei enää ikinä kuulu mitään. Tai ne monet kerrat kun on sanottu, että otetaan yhteyttä, eikä mitään yhteydenottoa tule.

Nyt on siis paitsi vanha hoitajani kadonnut, niin myös lääkärini vaihtunut heti siihen perään. En elättele toivoa, että saisin jatkaa vanhalla, jos hänet on kerta vaihdettu. Joku mielivaltainen syy siihen vaihtoonkin on pitänyt olla. Ehkä lääkärini ei pitänyt minusta ja halusi siirtää toiselle? Väkisinkin tulee sellainen olo. Kaikki vain siirtävät minua eteenpäin. Kukaan ei halua hoitaa minua. Olen kai niin vastenmielinen. Eteenpäin vaan niin pian kuin mahdollista. Päin naamaa sitä ei sanota, mutta kai tästä jatkuvasta kuviosta pitäisi jotain päätellä. Huokaus.

Juteltiin myös siitä ikuisuusprojektista eli terapeutin etsimisestä. Siihen keskitytään jatkossa. Toisaalta erittäin hyvä, koska en takuulla saa sitä asiaa itse hoidettua. Toisaalta taas tämäkin tuntuu siltä, että minut halutaan vain siirtää äkkiä eteenpäin. No, jos se merkitsisi pysyvyyttä, paneutumista, välittämistä ja ammattimaista hoitoa, niin ei se kai niin huono asia olisi. Minun tuurillani vain mikään näistä asioista ei olisi oikeassa psykoterapiassa yhtään sen paremmalla tolalla.

Kävin ostamassa sen vaa-an. Se jopa laskee rasvaprosentin, eikä silti ollut kallis. Ei se nyt varmaan kovin luotettavaa lukemaa siitä anna, mutta onpahan arvio. Tärkeimmän tehtävän, eli painon mittaamisen, se kuitenkin hoitaa varmasti. Lisäksi ostin uuden herätyskellon. Nyt niitä on kolme kun johonkin tarvitsee herätä. Ehkä nyt uskallan paremmin mennä nukkumaan, jos jostain ei saa myöhästyä, vaikka saisinkin nukkua vain lyhyet unet. Aikasemmin valvoin silloin yleensä koko yön tai menin vain noin tunnin unille. Vaikeuksia herätä? Arvatkaa vaan.

Nyt menen mässyttämään lisää, koska toisin kuin hoitaja sanoi, porkkanat eivät vie nälkää pois (itseasiassa sain vain kipeän vatsan, höh). Sain sentään (vaivoin) käveltyä kaupassa laskiaispullien ohi. En ostanut mitään muuta makeaa kuin hedelmiä. Go me!