Tämä päivä meni sitten kanssa ihan harakoille. Nukuin yöllä tosi huonosti pyörien ja palellen, mutta tämän seurauksena sain sentään kerrankin noustua ennen yhdeksää. Minulla oli jopa aikomuksena mennä päiväkeskukseen, mutta se olikin kiinni tänään. Onneksi sain tietää sen ennenkuin lähdin. Luojan kiitos se oli kiinni, sillä iltapäivään mennessä olin taas tosi huonossa hapessa. Vatsaan sattui, vapisin, hikoilin ja palelin yhtäaikaa, pöyrrytti ja pyörin tuskaisena sängyssä kykenemättä nukkumaan, vaikka olin tosi uninen. Vaadittiin aika monta pilleriä ennenkuin viimein helpotti ja nukahdin. Yritin herätä katsomaan taitoluistelua, mutta nukahdin pian uudestaan sohvalle ja heräsin vasta yhdeksältä. Huoh, lääkkeiden annostelu on välillä tosi vaikeaa. Sain äsken käytyä kaupassa, joka oli onneksi vielä auki. Ostin kaikkea kevyttä, jotta voisin oikeasti syödä edes jotain sen verran, etten olisi kokoajan nälkäinen. Sanoinhan, ettei minusta ole anorektikoksi pitkään. Tein myös jonkunlaisen luovutuksen iltalääkkeen suhteen. En kestä enää noita vapinaepisodeja ja minun on pakko pystyä nukkumaan öisinkin. Annostus on kuitenkin pienempi. Yritin myös soittaa päivällä hoitajalle. Se oli todella ahdistavaa, vaikeaa ja pelottavaa, enkä edes saanut häntä kiinni. Jätin soittopyynnön, mutta ei hän soittanut takaisin. No, näemme sitten maanantaina.
Blogini on saanut ensimmäiset lukijansa :). Kiitos kiitos teille!Neulaisen blogista inspiroituneena aloin miettiä omia koulutussuunnitelmiani uudestaan. On eräs koulu, jossa käy paljon mt-kuntoitujia, jonne haluaisin mennä opiskelemaan, jos jonnekin ylipäätään haluaisin mennä. Löysin paikan kun ennen joulua inspiroiduin suunnittelemaan tulevaisuuttani. Yliopistolle en tule menemään takaisin. En ikinä saisi tutkintoa valmistumaan siellä. Liikaa vapautta - tarvitsen tiukkoja sääntöjä, jotta saan mitään tehtyä. Mutta oikeasti ajatuskin opiskelusta ahdistaa. Aloittaisin aikaisintaan ensi syksynä, enkä todellakaan tiedä, olenko silloin valmis. Tällä hetkellä, kun lähinnä pohdin yrittäisinkö päästä osastolle, se tuntuu hyvin epätodennäköiseltä. Lisäksi joutuisin ehkä muuttamaan, jotta voisin helpommin käydä koululla. Mitäs sitten jos muutan, hoitosuhteeni katkeaa, harrastuspaikkani muuttuu ja sitten huomaan, että persiilleen menee? Pelottaa tosi paljon päätyä siihen tilanteeseen.
Itsellä tuntuu, että olin viikko sitten menossa pylly edellä puuhun. Toki tavotteita on hyvä olla, mutta ei ne saa olla liian korkealla. Ja jos elämässä kaikki (hoitosuhteet, ihmissuhteet ja harrastukset) samaan aikaan, ei mieli saa yhtään olla huonolla tolalla.
VastaaPoistaEli tee itsellesi vaikka joku todella pitkän ajan tavoite, jota mietit sitten välillä. Sitä mukaa kun sun mieli paranee, niin sitä enemmän lähestyt sitä sun tavoitetta. Tai sitten voit tajuta että tavoite on ihan väärä, ja voit vaihtaa sitä.
(hitto, kuka minäkin olen mitään neuvoja antamaan, kun en edes itse osaa asettaa itselleni sopivia tavoitteita.)
Itsekin tarvitse tiukkoja sääntöjä ja tavoitteita, jotta saisin mitään aikaiseksi. mulle varmaan sopisi joku sisäoppilaitos, tai jopa armeija. Kaikki huolehdittaisiin sun puolesta.
Kuulostaa kyllä hyvältä neuvolta ja ihan totta tuo, että jos kaikki muu järkkyy (vaikkakin ehkä omasta tahdosta) niin mielen tarvitsisi olla silloin kunnossa. Mäkin oon usein miettiny, että oisin saattanu kukoistaa sisäoppilaitoksessa, kun siellä on kaikki niin strukturoitua, mutta tällähetkellä en usko, että pärjäisin sielläkään.
VastaaPoista