Kaksijakoista

Jos yrittäisi taas jaksaa kirjoittaa jotain. Olen voinut todella kaksijakoisesti. Yhtäällä menee harrastuksissa hienosti ja saan sieltä puolelta paljon kehuja. Lisäksi olen käynyt välillä päiviksessä ja viihtynyt siellä ihan kohtuullisesti, vaikka eräs retki menikin aika inhottavaksi kun vetäjä alkoi huutaa meille. Siitäkin on kuitenkin selvitty. En minä siellä kuitenkaan pysty ongelmiani tuomaan tällä hetkellä juurikaan esiin. En tiedä tarvitseeko edes. Voisihan siitä olla jotain apua, jos sieltä saisi tukea, mutta se ei näytä todennäköiseltä tällä hetkellä. Vanha ohjaaja tulee sinne kuulema ainakin vähäksi aikaa takaisin :). Ihanaa, on ollut ikävä häntä.

Toisaalla sitten taas olen jälleen tässä välissä turvautunut monta kertaa saksiin. Itsetuhoisuutta siis edelleen ilmassa ja se alkaa tuntua fyysisessä olossa. Pari päivää on tullut outoa keinumisen tunnetta sydämen tahtiin kun makoilen sohvalla. Se on ihan uutta. Kävin eilen taas verikokeissa ja saa nähdä paljonko hemoglobiini on tällä kertaa. Ihmettelen jos se ei ole laskenut ja luulen lääkärinkin reagoivan tähän. Miten, sitä en osaa aavistaa, vaikka kaikkia skenaarioita olenkin mielessäni käynyt läpi, aina asian sivuuttamisesta M1-uhkailuihin. Jos sattuisi tulemaan ehdotus osastolle menemisestä, niin saattaisin hyvinkin siihen tarttua. Pelottaa kuitenkin, mitä tk:sta sanotaan. Suhtautuminen itsetuhoisuuteen kun voi sillä puolella olla suunnilleen mitä vaan.

Koirakin sairastui :(. Sille tuli aika paha tulehdus ja nyt se saa antibiootteja ja kipulääkettä. En kestäisi jos sille tapahtuisi jotain, mutta tämä vaiva pitäisi olla hyvin hoidettavissa. Kyllä tämä asia silti vaivaa kovasti mielen perukoilla. Huoli koirista on aina kova jos ne sairastuvat.

Minua stressaa. Stressaan sitä, että minulla on vastaamattomia maileja, avaamattomia posteja, maksamattomia laskuja, hoitamattomia järjestelyjä ja treenaamattomia treenejä. Stressaan, mutta en silti saa kasaan minkäänlaista halua hoitaa noita asioita pois päiväjärjestyksestä. Saan niitä hoidettua lähinnä vain avustajan käydessä. Aina kun ajattelenkin noita asioita, tekee mieleni vain tarttua saksiin. Vielä on melkein viikko siihen kun näen omahoitajani. Avustajaakaan en ole nyt nähnyt kun hän oli taas vaihteeksi poissa töistä. Kaverini sen sijaan näin ja meillä oli kivaa :). Niin kaksijakoista elämää kuin vain voi olla.