Google analytics

Nuoren naisen epätoivoinen yritys kasata ajatuksiaan kokonaisuudeksi päänsisäisestä suosta. Kirjoitetut sanat kertovat selvempää tarinaa, kuin takelteleva puhe. Ne jäävät elämään vielä äänen jo kadottua. Tervetuloa hulluuden rajamaille.

1. kesäkuuta 2010

Tilannepäivitys: osastolla

Moikka kaikki! Ei ole kirjoitusinto oikein vieläkään palannut, vaikka aikaa kirjoittaa kyllä olisi. Olen siis osastolla ja olen ollut täällä kolme viikkoa. Tilanne vapinoiden ja itsetuhoisuuden kanssa meni sen verran pahaksi, että tänne oli tultava. Nyt voin jo paremmin ja uloskirjoitus häämöttää luultavasti jo huomenna tai ylihuomenna. Tämä on avoin osasto ja suurin osa hoitajista, sekä psykiatri ovat oikein mukavia. Vointi ja mieliala tekevät aikamoista aaltoliikettä, mutta ehkä se tästä tasaantuu tai kääntyisi kuitenkin edes loivaan nousuun kokonaisuutena. Yritän jaksaa kirjoitella vähän tiheämmin kuulumisia vielä myöhemmin. Nyt pitää lähteä lääkärikäynnille. Mutta siis no hätä, olen turvassa tällä hetkellä.

1 kommentti:

Jakakaa ajatuksenne kanssani. Saatan kuulla teidät.