Alavireistä

En sitten tehny eilen itelleni mitään, enkä soittanu mihinkään. Väsytti liikaa. Ei se valvomista silti estäny. Mikä siinä onki, että illalla ei halua nukkumaan ja sitten seuraavana päivänä ei halua nousta? Oon kai pohtinu tota ennenkin. Masennukseksi sitä kai kutsutaan. Tänään pitäisi kai mennä käymään äidin luona ja olla varmaan yötäkin. Tarkotuksena olis hakea koirille ruokaa, kun niiden muonavarastot on siellä. Lisäks äiti vois potkia mut huomenna hereille, että kerranki pääsisin sinne päivikseen asti. Ahdistaa silti mennä äidin luokse.

Fiilis on edelleen aika kurja. Vatsakin ilmottelee itestään. Lisäks oon lihonnu parina viimesenä päivänä. Huokaus. Tuleeko tästä taas mitään? En tiiä. Pitäs kai olla vaan kärsivällinen, että kyllä se jossain vaiheessa jälleen paremmaks muuttuu. Johan tossa oli muutama parempi päivä välissä. Pilasinkohan taas ite ton paremman kauden? Siltä vaikuttaa. Itsekriittisyys, häpeä, itsensä jatkuva arvosteleminen ja haukkuminen varmaan taittaisi kenen tahansa korkealentosuuden. En osaa voida hyvin, oon siinäkin mielessä paska. Enkä osaa olla syyttämättä itteeni. Kun ei osaa, niin ei osaa, simple.