Itsetuhoilua

En ole onnistunut viime aikoina vastustamaan itsetuhoisia impulssejani. Olen itseasiassa itsetuhoillut viime kirjoituksen jälkeen monta kertaa - eilen ja tänään viimeksi. Tänään sai äitinikin tietää itsetuhoisuudestani kun olin menettänyt niin paljon verta, että minua alkoi kunnolla pyörryttää, väsyttää ja sydän hakkasi pulssia 106. Äiti painosti minua kertomaan, mistä paha oloni johtui, joten aikani viivyteltyäni päätin kertoa totuuden. Lähdimme tämän jälkeen päivystykseen, jossa minusta otettiin sydänfilmi, verenpaine, saturaatio ja hemoglobiini. Pulssi oli tähän mennessä laskenut lukemaan 79. Kaikki lukemat näyttivät ihan hyvältä, eikä haavakaan enää vuotanut, joten sitten juttelin vain lääkärin kanssa hoidostani. Olisin varmaan mennyt osastolle, mutta siellä ei ollut tilaa, joten päädyin takaisin kotiin ohjeena ottaa huomenna yhteyttä psyk.polille.

En muista eilisestä myöhäisillan itsetuhoilustani juuri mitään. Muistan vain kuinka aloitin ja seuraava muistikuva onkin vasta siitä kun aamulla heräsin omasta sängystäni. Ei aavistustakaan, mitä välissä tapahtui. Kun menin aamulla vessaan, huomasin etten ollut edes siivonnut jälkiäni, vaan verta oli siellä täällä. Onneksi kävin siellä ennen äitiä. Tämän jälkeen olin tietysti karenssissa, enkä voinut soittaa terapeutilleni, joten päädyin jatkamaan itsetuhoisella linjalla. Otin välineet uudestaan esiin ja aloitin uuden session. En ole koskaan vuotanut yhtä paljon, yhtä nopeasti. En yhtään ihmettele, että tuli pyörryttävä olo jälkeenpäin. Kyllä tähän nyt pitäisi jotenkin saada loppu. Olin muka luvannut itselleni, että seuraavalla kerralla menen mielummin päivystykseen kuin teen mitään itselleni, mutta se olisi vaatinut äidille kertomista, eikä minusta ollut siihen. Ehkä nyt on helpompaa kun äiti tietää. Ehkä. No, äiti suhtautui asiaan ihan mukavasti. Ei varmaan uskalla näyttää minulle huoltaan tässä tilanteessa, mutta ihmettelen jos tämä ei vie häneltä yöunia. Hän sanoi monta kertaa, että minun pitäisi nyt saada lisää apua jostain. En oikein tiedä, mistä muualta sitä voisi saada kuin osastolta. Minua hävettää ettei nykyinen intensiivinen terapia muka riitä minulle. Oikeasti sen pitäisi riittää. Pitäisi, mutta ilmeisesti ei riitä. Tuskin joutuisin olemaan osastolla kauaa. Sen verran vain, että saataisiin tämä itsetuhoinen putki katkeamaan.

En oikein osaa edes sanoa, mistä tämä huono kausi johtuu. Tiedän kyllä asioita, jotka ovat ahdistaneet ja masentaneet, mutta nyt ne eivät enää sillä tavalla hallitse ajatuksiani. Jotenkin ne ovat muuttaneet muotoaan ja jääneet vain yleiseksi ahdistuneisuudeksi taustalle. Itsetuhoiset halut sen sijaan eivät ole hävinneet minnekään.

Haluaisin jonnekin turvaan itseltäni. Olen herättänyt itsetuhoisen demonin sisältäni, eikä se helposti suostu menemään takaisin nukkumaan. Onneksi se ei sentään ainakaan vielä vaadi minua tappamaan itseäni. Haluan kyllä elää ja nauttia asioista. Paha asia vain on, että saan suurta nautintoa itsetuhoilustani ja itsetuhoiset haluni ovat niin voimakkaita, että niiden vastustaminen on hyvin vaikeaa. Voisikohan joku tulla apuun?