Oireita ja terapiaa

Olin eilen pitkästä aikaa yksilötapaamisessa terpan kanssa. Puhuttiin pääasiassa tuosta koulutuskokeilusta ja tehtiin yksi mielikuvaharjoitus. Olin kyllä niin tööt tapaamisen alussa, että nuokuin vain tuolissa, enkä juuri jaksanut edes puhua. Harmitti, kun olin niin innoissani ollut sinne menossa ja sit iski taas sellainen väsymyskohtaus liiasta kävelemisestä. Oltiin nimittäin vähän aikasemmin oltu melkein tunnin reippaalla kävelyllä päivisporukan kanssa ja sen jälkeen piti vielä kävellä polille. Olin jo matkalla ihan kuollut ja aattelin jo silloin, että tästä ei hyvä seuraa. Odotushuoneessakin jaksoin tuskin pitää silmiä auki ja päässä heitti. Tuijotin sitten ihan zombina vaan seinää, kunnes kutsu kävi sisään.

Jänniä nuo kohtaukset kyllä. Niihin tavallaan tottuu ja toisaalta ne ovat niin vaihtelevia, että pelolla vaan odottaa, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Salpaantuuko hengitys taas, vai alanko tärisemään vai mitä. Ei kyllä nyt ole ollut niitä pitkään aikaan. Paitsi että viimeksi treeneissä hetken ajaksi näkö sumeni, korvissa soi ja päässä heitti. Jaksoin silloin kuitenkin jatkaa treenaamista loppu ajankin. No, kummatkin noista insidenteistä oli kuitenkin suht lieviä ja meni nopeesti ohi. Toivon todella, ettei niitä ala tulla taas lisää ja pidempikestoisina.

Terppa suhtautuu tosi kivasti noihin mun oireisiin ja on sanonut monta kertaa, ettei niitä tarvitse hänen luonaan hävetä. No hävettäähän se silti jonkun verran, kun noita oireita on terppakin joutunut aika usein näkemään. Saas nähdä saanko ikinä sitä aikaa neurologille. Lähete on kyllä mennyt, mutta mitään ei ole kuulunut.

Koulutuskokeilu lähenee ja jännitys sitä myöden. Eniten jännitän heräämisiä eli sitä, että nukunko pommiin jonain aamuna. Yritän kyllä parhaani mukaan estää tämän, mutta on se silti mahdollista. Pitää pakata kaikki omistamani herätyskellot mukaan. Näillä näkymin sekä palveluohjaaja, että terppa ovat molemmat tulossa koulutuskokeilun palautekeskusteluun mukaan. Jei :).