Back from the dead

Hei kaikille! Teen paluun bloggailemaan melkein vuoden hiljaiselon jälkeen. Ensin tilannepäivitys: olen nykyään jo terapiassa. Terapia alkoi viime syksynä ja siihen kuuluu yksilötapaamiset kerran viikossa, ryhmä kerran viikossa ja puhelintuki. Varsinkin puhelintuesta on ollut paljon apua itsetuhoisuuden kanssa ja olenkin nyt ollut 3,5kk tekemättä itselleni mitään. Jei :). Vieläkin tulee välillä impulsseja siihen suuntaan vaihtelevalla voimakkuudella, mutta yleensä viimeistään soitto terapeutille saa ajatukset taas oikeille urille. Minulla on vieläkin fyysisiä oireita todella paljon ja välillä niille meinattiin jo löytää ihan diagnoosikin, mutta nyt olen taas epätietoinen siitä, mikä minulla oikeasti on. Tällä hetkellä odottelen pääsyä neurologille, joka toivottavasti määräisi lisätestejä asian selvittämiseksi. Harrastuspuolella menee hyvin ja viime vuosi olikin oikea unelmien täyttymys sillä puolen. Olen myös hakemassa kouluun ensi syksyksi. Haen siihen kouluun josta joskus aikoinaan täälläkin puhuin. Se on tuettua opiskelua ja minun alani olisi käsitöihin liittyvä opiskelu. Käyn myös edelleen päiviksessä ja nykyään siellä käyminen tuntuu taas helpolta ja hauskalta.

Olen päässyt tässä puolen vuoden aikana paljon eteenpäin, enkä tunne enää olevani läheskään yhtä masentunut kuin vuosi sitten olin. Ahdistustakaan ei ole enää siinä määrin kuin silloin, enkä stressaa asioista samalla tavalla. Ja jos joku asia tuntuu ylivoimaiselta, niin otan vain puhelimen käteen ja pirautan terpalle, niin saan taas asiat oikeisiin mittasuhteisiin, enkä käänny itsesyytöksiin. Pelkkää auringonpaistetta elämäni ei edelleenkään ole. Juuri tällä hetkellä olen joutunut paljon pohtimaan mahdollista muuttoa takaisin entiseen kämppääni. Olen asunut kesästä asti äidin luona ja nyt tuntuu, että riitelemme taas ihan liikaa. Molempien hermot alkavat olla kireällä, mutta sitten välillä menee taas ihan hyvin. Muuten muuttaisin heti takaisin omilleni, mutta siihen menisi 200e kuussa enemmän rahaa, ei olisi autoa käytettävissä, pitäisi opetella taas ihan itse heräämään aamuisin ja matkat harkkoihin kasvaisivat merkittävästi. Kuitenkin jos pääsen syksyllä opiskelemaan, niin silloin muutan kyllä omilleni, sen olen jo päättänyt. Yksistään matka äidin luota koululle olisi ihan liian pitkä.

Ajattelin jatkossa pyhittää tämän blogin myös pohdinnoilleni terapiasta. Ajattelin ehkä jopa uskaltaa antaa tämän osoitteen terapeutilleni. Joten terve terppa jos tätä luet! Olet tärkeä. Kääks...Hmmm, mietin vielä asiaa.

Nyt ainakin viimeiset kaksi viikkoa olen voinut paremmin fyysisestikin. En enää tärise yhtä usein, enkä ole yhtä voimaton koko aikaa. Nyt olen jopa ottanut projektiksi saada tämän huoneeni äidin luona siivolliseen kuntoon. Siihen tulee menemään vielä kauan, mutta en luovuta. On täällä jo nyt selvästi asuttavampaa kuin entisessä kaatopaikkaa muistuttaneessa tilassa. Masennuksen kourissa sitä ei vain jaksanut välittää ympäristöstään ja vaikka olisikin välittänyt, ei jaksanut tehdä mitään asialle. Terapian myötä olen myös alkanut tuntea itseni paljon pätevämmäksi kuin ennen. Olen ylpeä saavutuksistani - niin pienistä kuin suuristakin ja tunnistan ettei minun tarvitsekaan vielä olla yhtä aikaansaava kuin kokonaan kuntoutuneet usein ovat. Minulla on vielä matkaa siihen. Olen kuitenkin oikealla tiellä ja vaikka takapakkia tulisi, niin en usko että vaivun enää yhtä herkästi epätoivoon.

Painoni kanssa tuskailen edelleen. Olen lihonnut monta kiloa ja sekös ahdistaa. En uskalla käydä enää vaa-alla koska se vain masentaisi minua. Olen tässäkin asiassa kuitenkin saanut ajatuksia terveempään suuntaan. Enää en haaveile anorektikon roolista, vaan haluaisin vain päästä takaisin vanhoihin mittoihini. 

Huomenna on taas ryhmä ja odotan sitä ihan mielissäni. Juttelemme varmaankin lisää ihmissuhde asioista. Sain läksyksi tehtävän pyytää jotain ja saada siihen kieltävän vastauksen. Olenkin pyytänyt erilaisia asioita eri ihmisiltä, joihin arvasin etteivät he suostu. En ole tästä masentunut enkä miettinyt, etten olisi saanut pyytää. Ensiksi tehtävä tuntui ajatusasteella helpolta, mutta käytännössä vaikealta. Minun on edelleen vaikea pyytää asioita, mutta nyt se on jo hivenen helpompaa harjoituksen myötä. Sain myös tehtäväksi olla jämäkkä ja niin olen mielestäni ollutkin. Olen siis tehnyt läksyni. No, eiköhän tässä ollut tarpeeksi pohdintaa yhdelle illalle.